Otsikkojen kertomaa

Puolan hiilivyöhykkeellä saatiin kursittua kokoon vain laiha kompromissi (otsikko Katowicen vuoden 2018 ilmastokokousta koskevaan juttuun, joka julkaistiin Helsingin Sanomissa 15.12.2018).

Bonnin ilmastokokous päättyi laihoin tuloksin - kiistaa rahoituksesta (otsikko Bonnin vuoden 2017 ilmastokokousta koskevaan juttuun, joka julkaistiin Talouselämä-lehdessä 18.11.2017).

Ilmastokokous hyväksyi Pariisin sopimuksen suunnitelman - huoli Yhdysvaltain presidentiksi valitun Donald Trumpin toimista varjosti kokousta (otsikko Marrachesin vuoden 2016 ilmastokokousta koskevaan juttuun, joka julkaistiin Helsingin Sanomissa 18.11.2016).

Ilmastosopimus kunnianhimoinen - toimet jäivät puolitiehen (otsikko Pariisin vuoden 2015 ilmastokokousta koskevaan juttuun, joka julkaistiinIlmasto.org -sivustolla 15.12.2015.

Liman ilmastokokous: Hukattu mahdollisuus matkalla Pariisiin (otsikko Liman vuoden 2014 ilmastokokousta koskevaan juttuun, joka julkaistiinIlmasto.org -sivustolla 14.12.2014).

Varsovan ilmastokokouksen sato harakoille (otsikko Varsovan vuoden 2013 ilmastokokousta koskevaan juttuun, joka julkaistiin Tiedetuubi.fi -sivustolla 1.12.2013).

Dohan ilmastokokous päättyy - konkreettisen päätökset leijuvat yhä ilmassa (otsikko vuoden 2012 ilmastokokousta koskevaan juttuun, joka julkaistiin Yle.fi -sivustolla 7.12.2012).

...ja niin edelleen aina vuonna 1992 Rio de Janeirossa pidettyyn ensimmäiseen ilmastokonferenssiin asti.

Mutta mitä ajattelee viherpeipponaaras harmaana ja sateisena joulukuun päivänä riihimäkeläisessä pihapuussa?

Juttu ja kuva on julkaistu Aamuposti/Viikko/Riihimäki ja Hyvinkää lehdissä 19.12.2018.

Joutsenet ja haapana viihtyvät yhdessä

Mitä yhteistä on laulujoutsenella ja haapanalla, paitsi että molemmat kuuluvat sorsalintujen lahkoon.

Tämän lisäksi yhteistä niille on se, että kummatkin kuuluvat puolisukeltajiin. Ne molemmat tapaavat hankkia ravintonsa matalista vesistä siten, että linnun takapää on veden pinnan yläpuolella ja pää sekä nokka on veden pinnan alapuolella.

Pertti Koskimiehen teoksessa Lintujen Suomi todetaan, että haapana hakeutuu usein joutsenten läheisyyteen, koska joutsenet tonkivat vesikasvustoja syvemmältä kuin mihin haapanat yltävät. Tällöin vesikasvien versoja, surviaissääskiä ja muita pieniä vesieläimiä nousee haapanoidenkin ulottuville.

Varmaankin juuri tästä syystä kuvan haapanakin oli hakeutunut Sammalistonsuon viimeiseen sulaan laulujoutsenperheen läheisyyteen.

Juttu ja kuva on julkaistu Aamuposti, Viikko / Riihimäki ja Hyvikää -lehdessä 5.12.2018.

Osa laulujoutsenista voi jättää muuttomatkan väliin

Laulujoutsen tekee muuttomatkansa sinne, missä jää ja sula vesi kohtaavat.

Kevätmuuton aikaan maalis- huhtikuussa joutsen siirtyy kohti pohjoista siinä tahdissa, kun järvet ja joet alkavat vapautua jääpeitteestä. Syysmuutto noudattelee samaa logiikkaa mutta muuttosuunta vain on päinvastainen: sitä mukaa, kun vedet saavat jääpeitteen, joutsenkin siirtyy vähitellen kohti etelää.

Mutta nykyään talvet varsinkin täällä Etelä-Suomessa voivat olla sellaisia, että vedet eivät saa lainkaan jääpeitettä. Silloin käy niin, että ainakin osa laulujoutsenista jää koko talvikaudeksi tänne. Tarve vaivalloisen muuttomatkan tekemiseen vähenee, koska ravintoa on helposti saatavissa täälläkin.

Saammepa nähdä, miten kuvan joutsenet, jotka juuri tällä hetkellä viihtyvät Riihimäen Sammalistonsuolla, siellä viihtyvät.

Juttu ja kuva on julkaistu 21.11.2018 Aamuposti, Viikko, Riihimäki ja Hyvinkää -lehdessä.

Harakka - tuo arkipäiväinen lintu

Harakasta voidaan sanoa, että se on äärimmäisen arkipäiväinen lintu. Me emme juurikaan pane sitä merkille ja jos satumme panemaankin, niin yleensä sitten jotenkin vähän kielteisessä mielessä. Kun sanomme, että jokin asia menee harakoille, niin sitten se menee hukkaan, hyödyttömään tarkoitukseen. Kukapa ei tuntisi sananpartta, jonka mukaan lämpö menee harakoille. Jo pelkkä harakan räkättävä ääni on sekin merkinnyt sitä, että vastoinkäymisiä on luvassa.

On harakkaan silti liitetty myönteisiäkin uskomuksia. Joskus vastasyntyneelle lapselle tehtiin harakkapaita. Sitä pidettiin vastasyntyneen päällä kolme vuorokautta. Sitten paita pantiin aidanseipääseen ja annettiin ajan kuluessa lahota siinä. Uskottiin, että näin menetellen taudit eivät tarttuneet lapseen vaan harakkaan. Lapsi siis pysyi terveenä ja harakka toimi eräänlaisena sijaiskärsijänä.

Juttu ja kuva on julkaistu Riihimäen seudun viikkouutisissa ja Hyvinkään viikkouutisissa 7.11.2018.

Fasaani on hyvin värikäs kanalintu.

Mutta entä, jos satumme bongaamaan fasaanin, joka on täysin valkoinen. Mistä silloin on kysymys?

No, kysymyksessä on fasaaani, jota valkoisen värin syistä riippuen voidaan kutsutaan joko leukistiseksi tai albiinoksi fasaaniksi.

Miten sitten erottaa albiinon ja leukistisen yksilön toisistaan?

Varmin ero albiinon ja leukistisen yksilön välillä on, että albiinolla on yleensä punaiset silmät kun taas leukistisella silmät ovat väriltään hyvin tummat.

Kuvan fasaanilla on tummat silmät, joten se on leukistinen yksilö.

Kuva ja juttu on julkaistu Aamuposti / viikko / Hyvikää ja Riihimäki -lehdessä

Joskus hyökkäys on paras puolustus

Mitä tekee sorsaparvi, kun se havaitsee merikotkan hyökkäävän?

Se lähtee pakosalle paniikissa.

Mutta entä varisparvi, mitä se tekee samassa tilanteessa.
Se toimii tasan päinvastoin kuin sorsaparvi. Se järjestäytyy. Kuin yhtenä miehenä varikset ryhtyvät hyökkäilemään ryhtyy hyökkäilemään kohti merikotkaa.

Merikotkan saattaa olla hyvinkin helppo napata paniikissa pakenevasta sorsaparvesta ainakin yksi sorsa saaliikseen, mutta hyökkäävästä varisparvesta sen voi olla vaikeaa napata yhtäkään.

Varikset ovat oppineet, että joissakin tilanteissa hyökkäys on paras puolustus. Turhaan ei sanota, että varis on yksi lintumaailman nokkelimmista linnuista.

Kuva varisten takaa-ajamasta merikotkasta on otettu parisen viikkoa sitten Mustasaaren Björköbyssä olevassa Saltkaretin näköalatornissa.

Kuva ja juttu on julkaistu Aamuposti / Viikko / Riihimäki ja Hyvinkää -nimisissä lehdissä.

Suomen kurjet eivät tarvitse Putinia oppaaksi.

Kuten hyvin tiedetään, naapurimaamme Venäjän presidentti Vladimir Putin on luonnon suuri ystävä.

Näyttää siltä, että minunkin suosikkilintuni kurki on hänen erityisessä suojeluksessaan.

Useimmat meistä mustanevat tapauksen, josta kertovan uutisen Helsingin Sanomat 6.9.2012 otsikoi seuraavalla tavalla: Putin opasti kurkia kohti vapautta.

Uutisessa kerrottiin, että Putin harjoitutti vankeudessa kasvaneita kurkia niiden ensimmäiselle muuttomatkalle lentämällä niiden edessä moottoroidulla riippuliitimellä.

10.10.2012 sanassa lehdessä julkaistiin asian tiimoilta toinen uutinen, jonka otsikko kuului seuraavasti: Putinin kurjet piti lennättää takaisin kotiin matkustajakoneella. Uhanalaiset kurjet nimittäin eivät olleet ymmärtäneet lentää muiden kurkien perässä etelään, vaikka ensilumi satoi jo.

Vaikuttaa siis ilmeiseltä, että Putin, vaikka luonnon suuri ystävä onkin, ei onnistunutkaan tavoitteessaan johtaa vankeudessa olleita kurkia vapauteen.

Uutisesta saa käsityksen, että kurjet Putinin hyvästä tarkoituksesta huolimatta piti teljetä uudelleen vankeuteen.

Joka tapauksessa kurjet täällä Suomessa näyttävät
onnistuvan hyvin aloittaessaan muuttomatkansa kohti etelää.

Eivätkä ne näytä tarvitsevan Putinia moottoroituine riippuliitimineen opastajaksi.

Juttu ja kuva on julkaistu Riihimäen seudun viikkouutisissa ha Hyvinkään viikkouutisissa 26.9.2018.

Sepelkyyhkyt verottavat hernesatoa

Me kaikki maksamme veroa virallisille veronsaajille eli valtiolle, kunnalle, kansaneläkelaitokselle ja valtionkirkon seurakunnalle, jos valtionkirkkoon satumme kuulumaan. Mutta maanviljelijä maksaa veroa epävirallisellekin taholle, nimittäin metsän eläimille. Nämä käyvät perimässä veronsa suoraan tulon lähteellä eli viljaa kasvavalla pellolla. Näin tekevät muun muassa hirvieläimet, jotka saattavat verottaa viljelijää sangen rankastikin.

Veronsa perivät myös monet linnut, esimerkiksi sepelkyyhkyt. Varsinkin muuttoaikaan syksyisin suuret sepelkyyhkyparvet saattavat kerääntyä einehtimään pelloille eritoten silloin, kun pellossa sattuu kasvamaan luomuhernettä, joka näyttää olevan niiden erikoisherkkua.

Verottajana sepelkyyhky on paljon harmittomampi kuin hirvieläimet. Hirvieläimet syövät paljon enemmän kuin sepelkyyhkyt ja käyvät verottamassa peltoja siinä vaiheessa, kun laiho vielä kasvaa.

Toki sepelkyyhkykin verottaa kasvuvaiheessa olevaa peltoa, mutta niiden vierailut pellolla jatkuvat viljan puimisen jälkeenkin. Sepelkyyhkyt nimittäin harjoittavat jälkikorjuuta. Ne syövät pellosta puimistähteitä, joita puimisen jäljiltä aina jokin verran syntyy.

Juttu ja kuva on julkaistu Riihimäen seudun viikkouutisissa ja Hyvinkään viikkouutisissa 12.9.2018.

Hernekerttu osui kuvaan ensimmäistä kertaa

Joskus aikoinaan minulla oli ajatus, että en tee samasta linnusta kahdesti juttua tälle palstalle.

Minun on kuitenkin ollut pakko luopua ajatuksesta. Jos olisin noudattanut sitä, minun olisi jo aikoja sitten pitänyt lopettaa juttujen kirjoittaminen. Kas asia kun on niin, että mitä pidempään lintukuvausta harrastaa, sitä vaikeampaa on löytää lintu, jota ei koskaan aikaisemmin ole tullut kuvanneeksi.

Parisen viikkoa kuitenkin kävi niin, että onnistuin kuvaamaan Lopella olevan kesämökkimme puutarhassa linnun, jota en koskaan aikaisemmin ole kuvannut. Lintu oli hernekerttu, joka näytti viihtyvän hyvin pajulintujen, tiltalttien ja punarintojen seurassa kesämökkimme puutarhassa.

Kuva ja juttu on julkaistu Riihimäen seudun viikkouutissa ja Hyvinkään viikkouutisissa 29.8.2018.

Useimmin nähty ei välttämättä ole yleisin

Mikä se mahtaa olla Suomen yleisin pesimälintu?

Onkohan se ehkä talitiainen taikka esimerkiksi sinitiainen, jotka useimmat meistä hyvin tuntevat. Näitähän me tavallisimmin bongailemme omilla pihoillamme etenkin talviaikaan, jos olemme tulleet perustaneeksi sinne lintujen ruokintapaikan.

Tavallisimmin bongattu lintu ei kuitenkaan läheskään aina ole se yleisin.

Esimerkiksi suomenkielisen Wikipedian (https://fi.wikipedia.org/wiki/Pajulintu) mukaan Suomen yleisin lintulaji on pajulintu eli uunilintu. Välttämättä se ei kuitenkaan ole kaikkein tunnetuin lintulaji. Talviaikana se ei vieraile pihojemme ruokintapaikoilla, koska se viettää talvikauden Suomea lämpimimmissä maissa jossakin Afrikassa. Ollessaan pesintäaikaan täällä Suomessa pajulintua on huomattavasti vaikeampi havaita kuin esimerkiksi talitinttiä, koska pajulintu piiloutuu mielellään puiden ja pensaiden lehtien lomaan.

Tähän aikaan vuodesta pajulinnun voi helpostikin bongata esimerkiksi puutarhoissa, missä pajulinnut käyvät mielellään ruokailemassa.

Juttu ja kuva on julkaistu Riihimäen seudun viikkouutisissa ja Hyvinkään viikkouutisissa 15.8.2018.

Tutkija tutkii ja päättelee

Åbo Akademin nyttemmin eläköitynyt loistutkija ja biologi Margaretha Gustafsson ehdotti Iltalehdessä 29.6.2016 julkaistussa haastattelussa, että valkohäntäpeurat ja metsäkauriit hävitettäisiin ampumalla.

Ja miksi näin?

Haastattelussa Gustafsson kertoo, että valkohäntäpeurat ja metsäkauriit toimivat punkkien munien liikkuvina hautomakoneina. Tämän vuoksi ne ovat myötävaikuttaneet punkkien aiheuttaman borrelioosin ja puutiaisaivokuumeen dramaattiseen leviämiseen ja lisääntymiseen.

Kaikki eivät kuitenkaan ole Gustafsson kanssa yhtä mieltä siitä, että näin suoraviivainen konsti tehoaa. Esimerkiksi Suomen Luonnonvarakeskuksen tutkimusprofessori Heikki Henttonen sanoo 14.7.2018 päivätyssä jutussa Ylen nettisivulla (https://yle.fi/uutiset/3-10301444), että tutkimukset osoittavat, että valkohäntäpeurojen ja metsäkauriiden hävittäminen kyllä vähentää punkkien määrää mutta ei hävitä punkkikantoja kokonaan. Syynä on, että esimerkiksi siilit, jänikset, ketut, supikoirat ja muutkin keskikokoiset nisäkkäät joka tapauksessa pitävät yllä jonkin suuruista punkkikantaa.

Suomen kuvalehden numerossa 29/20.17.2018 haastateltu Helsingin yliopiston tutkijaprofessori Tuomas Aivelo esittää asiaan aivan uudenlaisen näkökulman. Hänen mukaansa on tiedossa, että mitä monimuotoisempi luonto on, sitä enemmän on eläinlajeja, joissa taudit eivät voi lisääntyä. Tämän perusteella hän kysyy: Jos kauriit tapettaisiin, lisääntyisivätkö lajit, joiden kautta borrelia leviää?

Aivelo ei kuitenkaan anna mitään ehdotonta vastausta kysymykseen, mutta antaa ymmärtää, että tämäkin vaihtoehto on mahdollinen.

No, selvisikö meille maallikoille nyt, mikä vaikutus valkohäntäpeurojen ja metsäkauriiden ampumisella voisi tutkijoiden käsityksen mukaan olla punkkikantojen suuruuteen.

Ei ainakaan minulle. Minulle selvisi vain se, että tutkijat tutkivat, pohdiskelevat asioita ja tekevät niiden perusteella päätelmiä mutta eivät kuitenkaan voi antaa tyhjentäviä ja lopullisia vastauksia.

Juttu ja kuva on julkaistu Riihimäen seudun viikkouutisissa ja Hyvinkään viikkouutisissa 1.8.2018.

Kahdeksan kaakkuria

Tässä iltana muutamana tulin käväisseeksi eräällä kantahämäläisellä suolla, jonka keskellä oli pari pienehköä suolampea.

Aluksi istuskelin toisen lampareen rannalla heinikon suojissa ja havaitsin, että vastakkaisen rannan tuntumassa uiskenteli pari kaakkuria ja poikanen.

Aikani niiden touhuja seurailtuani lähdin sen toisen, vähän suuremman lammen rannalle.

Ja mitä siellä havaitsin?

Lammen keskellä uiskenteli aluksi kaksi kaakkuria. Hetken kuluttua paikalle tuli kaksi lisää. Ja lopuksi lammelle tuli vielä yksi kaakkuri, joka lensi suoraan minua kohti ja laskeutui lampeen siinä aivan minun edessäni.

Illan saldo, kahdeksan kaakkuria, oli mielestäni aika hyvä.

Juttu ja kuva on julkaistu Riihimäen seudun viikkouutisissa ja Hyvinkään viikkouutisissa 18.7.2018.

Kurkiperhe samoilee

Riistakamera kertoi, että kurjet ovat taas tänäkin vuonna saapuneet syömään ylivuotisia luomuperunoita, joita naapurin isäntä on kipannut metsäänsä. En sitä sen kummemmin osannut ihmetellä. Niinhän nuo puuhkapyrstöt ovat viime vuosina tehneet useinkin.

Mutta sitten katsoin riistakameran muistikortille tallentunutta kuvaa vähän tarkemmin. Kuvassa oli kaksi kurkea, mutta perunakasan vierellä olevan kuusentaimen alta kurkisti nuori, vielä lentokyvytön kurjen poikanen. Havainto tuntui oudolta. Ajattelin, että jos puuhkapyrstöillä on mukanaan poikanen, täytyy pesänkin olla jossakin lähimain.

Yleensä kurki rakentaa pesäänsä soille tai kosteikoille, mutta perunakasa sijaitsi pääasiassa mäntyä kasvavassa kangasmaastossa, josta linnuntietä mitattuna oli matkaa lähimmälle suolle enemmän kuin kilometri.

Ihmettelin itsekseni, onko kurki voinut rakentaa pesänsä kuivaan kangasmaastoon, joka käsittääkseni on varsin epätyypillinen pesimispaikka kurjelle.

Ilmeisesti ei ole rakentanut. Asia on niin, että kurjet saattavat kävelyttää poikasiaan pitkiäkin matkoja. Jospa kurjet olivat tulleet kävellen syömään perunoita sieltä runsaan kilometrin päässä olevalta suolta.

Tai sitten, mikä on todennäköisempää, jossakin lähimaastossa sijaitsee minulle tuntematon syrjäinen kosteikko, jonne tämä kurkipariskunta on rakentanut pesänsä.

Kuva ja juttu on julkaistu Riihimäen seudun viikkouutisissa ja Hyvinkään viikkouutisissa 11.7.2018.

Mielleyhtymiä

Joistakin kuvista minulle syntyy mielleyhtymiä, jotka monien mielestä varmaankin ovat jotenkin vähän omituisia. Tämä kuva kukkien keskellä pesivistä härkälinnuista on hyvä esimerkki siitä, koska siitä mieleeni tulee 1960 -luvulla tunnettu musiikkipersoona Arttu Suuntala ja hänen levyttämänsä kappale Onnellinen August.

Laulun August oli mies, jolta onnistui kaikki, mihin hän ikinä päättikään ryhtyä. Sen vuoksi Arttu Suuntalan hahmossa esiintyvä laulun "minä" oli sitä mieltä, että Augustin tie kulki kukkien päällä. Kun August tanssi häitään morsiamenaan kylän kaunein neito, hänen tiensä kulki kukkien kanssa. Ja lopuksi, kun August meni manan majoille, hänen tiensä kulki kukkien alle.

Laulun "minä" oli selvästikin Augustille vähän kateellinen, sillä hän olisi mieluusti halunnut vaihtaa osia Augustin kanssa. Näin hän halusi tehdä jopa siinä vaiheessa, kun Augustin tie johti kukkien alle.

Mutta miksi laulun "minä" olisi Augustin asemasta halunnut mennä manan majoille.

No, laulun "minä" käytti tilaisuuden hyväkseen ja nai Augustin lesken, siis tuon saman kauniin naisen, jonka suosiosta hän aikoinaan oli kilpaillut Augustin kanssa. Vasta tässä vaiheessa laulun "minälle" sitten selvisi karu totuus: hän sai häijyn vaimon.

No mitä yhteistä tällä traagisella tarinalla on pesivien härkälintujen kanssa.

Ei oikeastaan mitään. Paitsi että härkälinnut pesivät kukkien päällä, keskellä ja vähän allakin.

Kuva ja juttu on julkaistu Riihimäen seudun viikkouutisissa ja Hyvinkään viikkouutisissa 20.6.2018.

Pyy tepasteli kesämökin kiviaidalla

Parisen viikkoa sitten löysin pyynaaraan, joka makasi martaana kesämökkimme pihalla. Syynä pyyparan turmaan lienee ollut, että se oli törmännyt puutarhaa ympäröivään verkkoaitaan, jonka tarkoituksena oli estää jäniksiä tekemästä tuhojaan puutarhassa.

Kului siinä sitten pari päivää. Istuskelin mökin keittiössä, nautin aamukahviani ja lueskelin päivän lehtiä. Syrjäsilmällä vilkaisin ulos keittiön ikkunasta ja huomasin, että kesämökkiämme ympäröivällä kiviaidalla tepasteli koiraspuolinen pyy. Siinä hetken tepasteltuaan se lensi puutarhan yli ja hävisi sen takana olevaan kuusikkoon. Sitten hetken kuluttua se palasi takaisin samaiselle kiviaidalle.

Hain kameran, avasin varovasti keittiön ikkunan ja ryhdyin kuvaamaan pyytä. Juuri, kun painoin laukaisinta, pyy avasi nokkansa ammolleen ja alkoi vihellellä haikeasti.

Mutta minkä vuoksi sitten pyy alkoi vihellellä? Oliko se leskimies, joka kaipaili pari päivää aikaisemmin edesmennyttä puolisoaan? Vai oliko leskimies alkanut jo kosiskella uutta puolisoa.

Juttu ja kuva on julkaistu Riihimäen seudun viikkouutisissa ja Hyvinkään viikkouutisissa 6.6.2018.

Lintujen pesimisrauhaa ei saa häiritä

Tummavetisellä suolammella oli hetteikkömäinen hyllyväpintainen saari, joka sijaitsi runsaan 50 metrin etäisyydellä lammen rantaviivasta. Saaren pinta oli niin pehmeä, että ihminen ei siellä kyennyt kuljeksimaan, mutta lintujen pesäpaikaksi se kelpasi erinomaisesti. Esimerkiksi lokit ovat jo vuosien ajan pesineet saarella, ja niin ne ovat tehneet tänäkin keväänä.

Tänä keväänä kuitenkin myös kuikka oli rakentanut saareen pesänsä.

Se oli minun mielestäni niin mielenkiintoinen tapahtuma, että halusin ottaa kuvan pesivästä kuikasta.

Mutta asiahan on niin, että lintuja ei ole lupa häiritä pesimisaikana. Sen vuoksi pesivistä linnuista ei lähietäisyydeltä saa mennä ottamaan kuvia.

Miten siis ottaa kuva pesivästä kuikasta ilman, että häiritsee sen pesimisrauhaa?

Toimin seuraavasti: kiinnitin digikameraani objektiivin, jonka polttoväli, jos se olisi ollut kiinnitettynä kinofilmikameraan, oli 500 millimetriä. Digikamerani kenno on 1,5 kertaa pienempi kuin yksi kinofilmin kuvaruutu, mistä johtuen objektiivin polttovälin kinovastaavuus kasvaa puolitoistakertaiseksi eli 750 millimetriksi. Lisäksi kiinnitin objektiivin ja kameran väliin telekonverterterin, joka vielä pidensi objektiivin polttovälin 1,4 kertaiseksi. Tämän jälkeen objektiivini polttovälin kinovastaavuus oli 1050 millimetriä (=1,5 x 1,4 x 500).

Näin pitkällä polttovälillä voi kuikasta runsaan 50 metrin päästä ottaa kohtalaisen hyviä lähikuvia ilman, että tulee häirinneeksi pesivää lintua.

Juttu ja kuva on julkaistu Riihimäen seudun viikkouutisissa ja Hyvinkään viikkouutisissa 23.5.2018.

Nuori vasa asteli emän rinnalla Toivansuolla

Tässä päivänä muutamana eksyin Tervakosken Vähikkälässä sijaitsevaan Toivansuon lintutorniin.

Toiveena oli yrittää ottaa valokuva läheisen Alasjärven tietämillä pesivästä sääksestä, joka aina silloin tällöin käy kalastelemassa Toivansuolla olevilla lammilla.

Sääksi jäi kuitenkin sivurooliin tällä kertaa.

Suota halkovan joen läntisellä puolella nimittäin käyskenteli hirvilehmä ja vasa, joka kuvan ottamishetkellä jokseenkin varmasti oli korkeintaan viikon ikäinen.

Tavanomaisesti hirvi vasoo keväällä tai aikaisin kesällä. Tässä tapauksessa hirvilehmän mukana kulki yksi vasa.

Varsin tavanomaista kuitenkin on, että hirvilehmä synnyttää kaksi ja joissakin tapauksissa kolmekin vasaa.

Hirvenvasa kulkee emänsä mukana syntymistään seuraavaan kevääseen asti, jolloin emä ennen uutta vasomista vieroittaa lähes täysikasvuisen hirven kokoiseksi kasvaneen vasan.

Siis ensi keväänä tämäkin vasa saa alkaa tulla toimeen omillaan.

Kuva ja juttu on julkaistu Riihimäen seudun viikkouutisissa ja Hyvinkään viikkouutisissa 9.5.2018.

Hanhet tuovat mukanaan kevään

Ennen vanhaan peipposen ilmaantumista maisemiin pidettiin kevään merkkinä. Enää nykyään se ei taida pitää paikkansa.

Birdlifen viime tammikuussa toteuttaman pihabongaus -tapahtuman tilastossa on merkintä, jonka mukaan Suomessa havaittiin 1261 pihalla 3512 peipposta. Tilaston mukaan peippo oli Pihabongauksen 19 yleisin lintulaji.

Sopiikin kysyä, mikä nykyään on se lintu, joka tuo kevään mukanaan.

Tähän ryhmään voisi perustellusti lukea montakin eri lintulajia, mutta hanhet epäilemättä kuukuvat niihin lintuihin, jotka tuovat mukanaan kevään.

Vakuuttavan todisteen tästä on saanut Hyvinkään Kytäjällä, missä Kytäjän kosteilla pelloilla on parin viime viikon ajan laiduntanut monisatapäinen hanhiparvi. Parvessa on esiintynyt erittäin runsaasti metsä- ja tundrahanhia ja joitakin valkopostihanhiakin. Samassa parvessa on ollut myös muita sorsalintuja, esimerkiksi joutsenia.

No, keväthän se joka tapauksessa tulee taas tänäkin vuonna. Kylmistä suihkuvirtauksista huolimatta.

Kuva ja juttu on 25.4.2018 julkaistu Riihimäen seudun viikkouutisissa ja Hyvinkään viikkouutisissa.

Rotta on naapuruston yhteinen ongelma

Aamupostissa oli 6.7.2017 juttu, jonka otsikko kuului seuraavasti: "Hyvinkäällä ja Riihimäellä rottaongelma - rottia hävitetään koko ajan keskustoissa."

Esimerkiksi viime vuonna Riihimäellä rottia on esiintynyt Riihimäen Keskuspuistossa, jossa sijaitsee muun muassa lasten suosittu leikkipaikka.

Sittemmin lehdissä (esim. Aamuposti 9.8.2017) on näkynyt juttuja, joiden mukaan rottaongelmasta oltaisiin sekä Hyvinkäällä että Riihimäellä päästy eroon. Tosiasia kuitenkin on, että juuri tälläkin hetkellä ainakin Riihimäen keskustan alueella vilistelee melkoinen rottalauma. Ongelma siis on edelleenkin olemassa.

Mutta mikähän tämän ongelman on aiheuttanut?

Yhtenä syynä saattaisi olla, että Riihimäen keskustan alueella on juuri tällä hetkellä meneillään useitakin suurehkoja rakentamishankkeita. Rakentaminen voi vaikuttaa rottien elämään niin, että niiden vanhat ja vakiintuneet pesäpaikat tuhoutuvat ja ne lähtevät etsiskelemään itselleen uusia asuinsijoja toisaalta. Myös ravinnonsaannilla on merkittävä vaikutus rottaongelmaan. Esimerkiksi lintujen ruokintapaikat houkuttelevat rottia, koska rotat syövät mielellään samaa ruokaa kuin linnut. Tästä syystä lintujen ruokinta Riihimäen keskuspuistossa on kielletty.

Mitä voitaisiin tehdä, jos rotat alkavat vilistellä tonteilla ja rakennuksissa?

Jos kysymys on taloyhtiöstä, rottaongelmasta tulisi pikimmiten ilmoittaa yhtiön isännöitsijälle. Omakotiasujilla ongelmasta huolehtiminen kuuluu asukkaan itsensä vastuulle. Käytännössä ongelma kannattaa ratkaista siten, että rottien eliminoimisen toteuttaa jokin haittaeläinten eliminoimiseen erikoitunut taho, joka löytyy helposti esimerkiksi netin hakupalveluiden avulla.

Selvää on, että rottaongelma on ei ole minkään yksittäisen talon tai tontin ongelma. Jos rottia jossakin esiintyy, ongelma on alueellinen. Tämän vuoksi on suotavaa, että koko naapurusto yhdessä ryhtyy toimiin ongelman ratkaisemiseksi

Punasotka on vuoden lintu

BirdLife Suomi on valinnut punasotkan vuoden linnuksi.

Ja mikähän se mahtaa olla syynä valintaan?

Syy on se, että punasotkaa metsästetään Euroopassa yleisesti ja myös Suomessa se kuuluu riistalintujen joukkoon.

Punasotkakanta Suomessa on kuitenkin pienentynyt jopa kymmenesosaan siitä, mikä se oli vielä 1990 -luvun puolessavälissä. Voidaan siis sanoa, että punasotkakanta on vähentynyt todella rajusti ja että se on nykyään eritäin uhanalainen lintulaji.

Tämän vuoksi Suomen lintuyhdistysten edustajat vaativat BirdLifen kevätkokouksen julkilausumassa, että Suomen hallituksen on ryhdyttävä toimenpiteisiin punasotkan pelastamiseksi siten, että sen metsästys kielletään ja se rauhoitetaan luonnonsuojelulain nojalla.

Lintuyhdistysten vaatimus ei liene millään muotoa kohtuuton.

Juttu ja kuva on julkaistu Riihimäen seudun viikkouutisissa ja Hyvinkään viikkouutisissa 28.3.2018

Tikli väritti harmaata aamua

Oli se päivä, jolloin lähdin jokaviikkoiselle lintulautakierrokselleni. Kierroksen reitti vaihtelee viikoittain, mutta tavan mukaan siihen kuuluu kolme tai neljä lintujen ruokintapaikkaa, joilla kamera kolmijalkaan kiinnitettynä seurailen lintujen elämää.

Tämänkertainen lintulauta numero yksi sijaitsee Lopen Kaakkomäenkulmalla olevan kesämökkimme puutarhassa.

Siellä häärivät kaikenlaiset tintit, ainakin yksi mustarastas ynnä käpytikka sekä valtaisa määrä urpiaisia.

Lintulauta numero kaksi puolestaan on jossakin Rengon rajoilla paikassa, joka nykyään oikeastaan kuuluu Hämeenlinnan kaupunkiin.

Myös siellä häärivät kaikenlaiset tintit ja lisäksi joukko pikkuvarpusia sekä ainakin yksi punatulkkupariskunta.

Ja sitten oli lintulauta numero kolme, joka sijaitsee kaverini Raimon pihamaalla Riihimäen kaupungissa.

Ja mitähän löytyi Raimon lintulaudalta.

No tietenkin monenmoisia tinttejä ja lisäksi runsaasti viherpeippoja, joitakin pikkuvarpusia ja jopa yksi järripeippo.

Mutta niiden lisäksi siellä pyöri iso tikliparvi tuomassa väriä muuten niin harmaaseen perjantaiaamuun.

Juttu ja kuva on julkaistu Riihimäen seudun viikkouutisissa ja Hyvinkään viikkouutisissa 14.3.2018.

Taivas oransseissa sävyissä

Ollessani kansakoulun alaluokilla joskus 1950 -luvulla opettajamme määritteli talven ajanjaksoksi, joka alkaa joulukuun alussa ja päättyy helmikuun lopussa. Tuolloin ilman lämpötila oli enimmäkseen reilusti nollan celsiusasteen alapuolella.

Ainakin tänä vuonna asia näillä seuduilla on toisin. Lämpötila on enimmäkseen ollut nollan celsiusasteen tietämissä ja aurinko on enimmän aikaa piileskellyt harmaan pilviverhon peitossa.

Viime viikko on kuitenkin ollut poikkeus. Yhtenäinen pakkaskausi on kestänyt kokonaisen viikon ja elohopea parhaimmillaan painunut jopa 20:een pakkasasteeseen. Taivaskin oli enimmän aikaa ollut kutakuinkin pilvetön ja mailleen painuva aurinko on virkistävästi maalaillut taivaan oranssein sävyin.

Juttu ja kuva on julkaistu Riihimäen seudun viikkouutisissa ja Hyvinkään viikkouutisissa 28.2.2018.

Todellinen urpiaistalvi

Kesämökin lintulaudalla on tänäkin talvena ollut vilskettä ja vilinää. Erityinen kiitos siitä kuuluu urpiaiselle, tuolle pienelle ja eloisalle peippolinnulle. Urpiaisen ilmestyminen pihapiiriin lieventää ainakin vähän sitä tuskaa, jonka toisen peippolinnun - viherpeipon - katoaminen on aiheuttanut. Tänä talvena en nimittäin ole vielä tähän mennessä bongannut ainoatakaan viherpeippoa kesämökkimme ruokintapaikalla.

Ainakin minun havaintojeni mukaan tätä talvea voidaan pitää oikeana urpiaistalvena. Esimerkiksi Vähikkälän suunnassa olen bongannut todella suuren, useita satoja lintuja käsittävän urpiaisparven. Myös Riihimäen Sammalistonsuolla on paljon urpiaisia.

Tällaiset suuret urpiaisparvet ovat sikäli mielenkiintoisia, että niiden joukosta voi suurella todennäköisyydellä bongata myös muita samanhenkisiä peippolintuja, esimerkiksi tundraurpiaisia ja hemppoja.

Kuva ja juttu on 14.2.2018 julkaistu Riihimäen seudun viikkouutisissa ja Hyvinkään viikkouutisissa. Kuva on kuitenkin lehtien toimituksissa jostakin syystä konvertoitu mv-kuvaksi.

Peipponen Sammalistonsuolla

Peipponen Sammalistonsuolla

Piipahdin viime viikolla Riihimäen Sammalistonsuolla. Suureksi yllätyksekseni bongasin siellä peipposen, tuon keväisen linnun, josta vanhan ja tunnetun lorun mukaan on puolikuuta kesään.
Siellä se lenteli viherpeippojen ja urpiaisten parvessa ja kävi einehtimässä lintujen ruokailupaikalla, joka oli perustettu Sammalistonsuolla olevan lintujen havaintokummun viereen.

Peipponen on yksi Suomen yleisimmistä linnuista, mutta mitenkä yleistä on, että se jää talvehtimaan Suomeen?

Yleensähän peipponen viettää talviajat jossakin Länsi-Euroopassa tai eteläisessä Skandinaviassa. Mutta pieni osa peipoista saattaa jäädä talveksi Suomen etelärannikolle ja paikoin vähän pohjoisemmaksikin. Ei se kuitenkaan aivan jokapäiväinen ilmiö taida olla, että peippo talvehtii Riihimäen leveyksillä.

Sitä paitsi, on ihan mahdollista, että ilmaston lämpenemisen vuoksi tulemme vastaisuudessakin näkemään yhä useammin Suomessa talvehtivia peipposia.

Juttu ja kuva on julkaistu Riihimäen seudun viikkouutisissa ja Hyvinkään viikkouutisissa 21.1.2018.

Lintu, joka osaa laskea

Naakkaa pidetään lintumaailman älykkönä.

Ylen nettisivulla on julkaistu 29.8.2013 (https://yle.fi/aihe/artikkeli/2013/…/29/lintujen-alykko-1010) tarina naakasta, tuosta lintumaailman älyköstä. Tarinan mukaan naakka osaa laskea viiteen ja Helsingin rautatientorilla oleskelevat naakat jopa osaavat erottaa kaukojunat lähijunista aseman kaiuttimista kuuluvien kuulutusten perusteella.

Mutta mistä tämä tiedetään?

Jutussa kerrotaan seuraava tilanne: Naakka havaitsee, että viisi henkilöä menee sisälle piilokojuun mutta vain neljä tulee sieltä ulos. Tällöin naakka tarinan mukaan pysyttelee poissa piilokojun läheisyydestä, koska tietää, että yksi henkilö on vielä sisällä kojussa. Naakka siis selvästikin osaa laskea viiteen.

Mutta entä sitten se, että Helsingin rautatientorin naakat osaavat erottaa kaukojunat lähijunista kuulutusten perusteella?

No, tarinan mukaan kaukojunien nokkaan liiskaantuu runsaasti naakan ravinnoksi kelpaavia hyönteisiä, mikä sinänsä tietenkin onkin ihan ymmärrettävää. Tarina kuitenkin antaa ymmärtää, että naakat oppivat kuulutusten perusteella päättelemään, lähestyykö Helsingin rautatieasemaa runsaan hyönteiskuorrutuksen peitossa oleva kaukojuna vaiko vähäisemmän hyttyskuorrutuksenpeitossa oleva lähijuna.

Mitähän tuohon sanoisi?

Enpä sano muuta kuin uskokoon ken tahtoo.

Kuva ja juttu on julkaistu Riihimäen seudun viikkouutisissa ja Hyvinkään viikkouutisissa 17.1.2018.

Ennustaako punatulkku talvea

Lintutieteilijä K.E. Kivirikko kertoo kirjassaan Suomen linnut (WSOY 1947), että syksyn tullen punatulkkujen sanotaan ilmestyvän ihmisasuntojen läheisyyteen ja että tämä ennustaa talvea.

En kuitenkaan ole ihan varma siitä, että punatulkkujen ilmestyminen ihmisasuntojen läheisyyteen ainakaan nykyään kertoisi mitään talven tulemisen ajankohdasta. Asia nimittäin on niin, että punatulkut ovat jo kauan sitten ilmestyneet ruokintapaikalle, jonka taas tänäkin syksynä olen perustanut Lopella olevan kesämökkimme puutarhaan. Talvi se vain ei vielä ole tänne tullut. Vuoden 2017 loppupuoli on näillä seuduilla ollut yhtä pitkää, hämärää ja harmaata syksyä.

Taitaa olla niin, että Kivirikon kirjan ilmestymisen aikaan vuonna 1947, jolloin ei puhuttu mitään ilmaston lämpenemisestä, sekä talvi että punatulkut tulivat ajallaan. Nykyään on niin, että punatulkut kyllä tulevat ajallaan mutta talvi ei. Mutta onhan se hyvä, että edes punatulkut tulevat tuomaan väriä muuten niin harmaaseen ja pitkäksi venähtäneeseen syksyyn.

Juttu ja kuva on julkaistu Riihimäen seudun viikkouutisissa ja Hyvinkään viikkouutisissa 3.1.2018.