Punarinnan blues

Punarinta soittelee bluesia

Suomen Kuvalehden 15.5.2015 ilmestyneessä lehdessä (nro 20) on juttu jazzia harrastavasta lintumiehestä nimeltä Lasse J. Laine, joka on kirjoittanut useita lintu- ja luontoaiheisia tietokirjoja. Jutussa Laine kuvailee lempilintunsa punarinnan laulua sanomalla, että siinä soi "hauraita helkytyksiä, värisyttäviä juoksutuksia, viipyilevää surumielisyyttä, kuin Gary Mooren Still Gott the Bluesin soolossa."

Siispä panen ensin soimaan Gary Mooren Still Gott the Bluesin ja kuuntelen sen jälkeen punarinnan visertelyä.

Ja tosiaan, punarinnan laulussa voi kuulla hauraita helkytyksiä, värisyttäviä juoksutuksia ja viipyilevää surumielisyyttä. Mutta silti, niin paljon kuin Lasse J. Lainetta ja hänen lintuasiantuntemustaan arvostankin, Gary Mooren rajun väkevästä kitarasoolosta ei minun mieleeni tule punarinnan haurasta helkytystä. Punarinnan blues tosin on  hiukan mollivoittoinen mutta kuitenkin jotenkin optimistinen. Siinä soi usko siihen, että ongelmista huolimatta asiat tulevaisuudessa järjestyvät parhain päin. Mooren rajussa bluessoolossa kuvastuu pessimismi, joka antaa vaikutelman, että jotakin hyvää oltaisiin menetetty niin  ehdottoman lopullisesti, että sitä ei enää koskaan voi saada takaisin. Tätä ehdottoman lopullista menetystä mielestäni kuvaa erinomaisen hyvin laulun sanoituksessa oleva ajatus, jossa laulaja epätoivoisena kertoo havainneensa, että rakkaus ei ole hänen ystävänsä.

Tottahan toki on, että elämässä aika ajoin soi blues. Mutta jos täytyy tehdä valinta näiden kahden erilaisen bluesin välillä, mieluummin valitsen punarinnan vähän mollivoittoisen mutta kuitenkin optimistisen bluesin. MJA

Kuva on otettu 22.5.2015 Lopen Kaakkomäellä oleva kesämökkimme.

Kuva ja juttu on julkaistu Riihimäen seudun viikkouutisissa ja Hyvinkään viikkouutisssa 17.6.2015.