Tuesday, 16 May 2017

Mitä yhteistä on sorsalla ja kanadanhanhella?

No, ne ovat ikään kuin serkuksia, sillä kumpikin kuuluu samaan suureen sorsien heimoon, johon kuuluvat niin hanhet, sorsalinnut kuin joutsenetkin.
Pesäpaikkojensa rakentamisen suhteen kanadanhanhi ja sinisorsa eroavat toisistaan. Sinisorsa, joka viihtyy hyvin niin syrjäisillä kosteikoilla kuin taajamissakin, saattaa rakentaa pesänsä vaikkapa kaupungin puistoon, kunhan vain sopivan suojaisan paikan sieltä löytää. Toisinaan sinisorsa saattaa rakentaa pesänsä kauaskin veden ääreltä. Kanadanhanhen pesää tuskin löytyy taajama-aluelta, ja toisin kuin sinisorsa se rakentaa pesänsä mieluiten aivan veden äärelle.
Tässä päivänä muutamana vähän aikaa sitten lähdin kajakkireissulle Toivanjoelle, joka virtaa Lopen Kesijärvestä Tervakosken Alasjärveen. Siellä kuvasin sinisorsan, joka oli tullut tervehtimään kanadanhanhea tämän pesäpaikalle. Eipä taida enää kulua pitkääkään aikaa, kun kanadanhanhen poikaset kuoriutuvat ja lähtevät uimaan pitkin Toivanjokea.
Kuva ja juttu on julkaistu Riihimäen seudun viikkouutisissa ja Hyvikään viikkouutisissa 17.5.2017

Monday, 15 May 2017

Liro Toivanjoella

Kajakki on kahdestakin syystä erinomainen paikka kuvata vesilintuja ja kahlaajia, jotka viihtyvät veden äärellä.
Ensimmäinen syy on se, että kajakilla voi päästä huomattavasti lähemmäs kuvattavaa kohdetta kuin esimerkiksi kävelemällä soilla tai vesistöjen rannoilla. Linnut kavahtavat huomattavasti herkemmin pystyssä seisovaa ihmistä kuin kajakissa istuvaa ihmistä.
Toinen sitten on kuvakulma. Istuessaan kajakissa kuvan ottaja on kohtalaisen lähellä veden pintaa, joten kuvakulma on huomattavasti matalampi kuin jos kuvan ottaja seisoo vesistön rannalla. Ainakin minusta matala kuvakulma on mielenkiintoisempi kuin yläviistosta otettu kuva.
Kajakin haittapuoli on se, että sinne ei tilanpuutteen vuoksi voi ottaa mukaan mitään kovin pitkiä teleobjektiiveja. 
Tämä liro on kuvattu 5.5.2017 Toivanjoella, joka virtaa Lopen Kesijärvestä Tervakosken Alasjärveen.

Sunday, 14 May 2017

Aamun parhaat bongaukset

Metsäjänis on taas tänäkin vuonna saapunut norkoilemaan Lopella olevan kesämökkimme. puutarhan liepeille.

Myös harmaapäätikka tuli tarkkailemaan tilannetta pihalla olevaan pihlajaan.

Friday, 5 May 2017

Toivansuon lintutorni

Kuvassa on Toivansuonlintutorni. Kuva on otettu kajakista Toivanjoelta, joka virtaa Lopen Kesijärvestä Tervakosken Alasjärveen.

Kanadanhanhi pesii Toivanjoella

Tänään oli todella keväinen päivä Toivanjoella, joka virtaa Lopen Kesijärvestä Tervakosken Alasjärveen.

Matkaa tein kajakilla ja ikään kuin saattoaluksena mulla oli kanadanhanhi, joka tänä vuonna pesii Toivanjoen rantamaisemissa.

Tuesday, 2 May 2017

Silkkihaikara vietti aikaa puistossa

Mullarneyn, Svenssonin ja Zetterströmin Lintuoppaan vuonna 2005 painettu laitos kertoo, että silkkihaikara pesii yhdyskunnissa kosteikoissa joilla ja rannikon laguuneissa.Se on eurooppalainen muuttolintu ja valtaosa niistä talvehtii Afrikassa mutta osa myös Espanjassa ja Lähi-idassä.
Tiettävästi näitä on joskus tavattu Suomessakin. Muun muassa Ylen nettisivuilla olevassa 8.5.2015 päivätyssä uutisessa kerrotaan, että yksi sellainen on bongattu Oulun Hietasaaressa kesäkuussa 1999.
Sattumoisin olen minäkin bongannut silkkihaikaran, tosin en Suomessa vaan Barcelonassa, missä tulin käyneeksi viime huhtikuussa.
Sinänsä ei liene mitenkään poikkeuksellista havaita silkkihaikaraa Espanjassa. Tässä tapauksessa havaintopaikka ainakin minusta kuitenkin tuntui jotenkin vähän epätodennäköiseltä. Silkkihaikara nimittäin ei oleillut joen rannalla eikä laguunissa vaan puistossa, joka sijaitsi keskellä tiheästi rakennettua kaupunkialuetta.
On varsin epätodennäköistä, että haikarat Suomessa tulevat kaupunkien puistoihin. Espanjassa se näköjään on aivan mahdollista.
Juttu ja kuva on julkaistu 3.5.2017 Riihimäen seudun viikkouutisissa ja Hyvinkään viikkouutisissa.

Tuesday, 18 April 2017

Hirvi pulahti uimaan keskellä suota

Tässä päivänä muutamana seisoskelin Toivansuon lintutornilla metsästämässä elämäni luontokuvaa niin kuin monasti aiemminkin olen tehnyt.

En ole ihan varma, olenko vielä sellaista onnistunut saamaan, ja voipi hyvinkin olla, että en koskaan sellaista tule saamaankaan. Mutta hetkellisiä onnistumisen tunteita olen kuitenkin saanut kokea.

Yksi sellainen oli, kun menneellä viikolla havaitsin hirven ravaavan suota halkovan Toivanjoen eteläpuolisella rannalla.

Hiljaa mielessäni toivoin, että hirvi laskeutuisi jokeen ja uisi sen yli pohjoisen puolella olevalle rannalle, missä lintutornikin oli.

Ja niinhän siinä sitten kävikin.

Hirvi ui joen yli.

Rannalle noustuaan se pysähtyi ravistelemaan vedet turkistaan ja katosi sen jälkeen jonnekin joen pohjoispuoliseen maastoon.

Luontokuvauksen A ja O on, että sattuu olemaan kamera laukaisuvalmiina oikeassa paikassa oikeaan aikaan.

Kuva ja juttu on julkaistu Riihimäen seudun viikkouutisissa ja Hyvinkään viikkouutisissa 19.4.2017.

Kuva on otettu 12.4.2017 Tervakosken Toivansuolla.

Chaffinch in the spruce

It was early morning in march. I was sitting on the terrace of my summer cottage. Morning was cloudless, the sun was shining. Fo...