Tikli väritti harmaata aamua

Oli se päivä, jolloin lähdin jokaviikkoiselle lintulautakierrokselleni. Kierroksen reitti vaihtelee viikoittain, mutta tavan mukaan siihen kuuluu kolme tai neljä lintujen ruokintapaikkaa, joilla kamera kolmijalkaan kiinnitettynä seurailen lintujen elämää.

Tämänkertainen lintulauta numero yksi sijaitsee Lopen Kaakkomäenkulmalla olevan kesämökkimme puutarhassa.

Siellä häärivät kaikenlaiset tintit, ainakin yksi mustarastas ynnä käpytikka sekä valtaisa määrä urpiaisia.

Lintulauta numero kaksi puolestaan on jossakin Rengon rajoilla paikassa, joka nykyään oikeastaan kuuluu Hämeenlinnan kaupunkiin.

Myös siellä häärivät kaikenlaiset tintit ja lisäksi joukko pikkuvarpusia sekä ainakin yksi punatulkkupariskunta.

Ja sitten oli lintulauta numero kolme, joka sijaitsee kaverini Raimon pihamaalla Riihimäen kaupungissa.

Ja mitähän löytyi Raimon lintulaudalta.

No tietenkin monenmoisia tinttejä ja lisäksi runsaasti viherpeippoja, joitakin pikkuvarpusia ja jopa yksi järripeippo.

Mutta niiden lisäksi siellä pyöri iso tikliparvi tuomassa väriä muuten niin harmaaseen perjantaiaamuun.

Juttu ja kuva on julkaistu Riihimäen seudun viikkouutisissa ja Hyvinkään viikkouutisissa 14.3.2018.

Taivas oransseissa sävyissä

Ollessani kansakoulun alaluokilla joskus 1950 -luvulla opettajamme määritteli talven ajanjaksoksi, joka alkaa joulukuun alussa ja päättyy helmikuun lopussa. Tuolloin ilman lämpötila oli enimmäkseen reilusti nollan celsiusasteen alapuolella.

Ainakin tänä vuonna asia näillä seuduilla on toisin. Lämpötila on enimmäkseen ollut nollan celsiusasteen tietämissä ja aurinko on enimmän aikaa piileskellyt harmaan pilviverhon peitossa.

Viime viikko on kuitenkin ollut poikkeus. Yhtenäinen pakkaskausi on kestänyt kokonaisen viikon ja elohopea parhaimmillaan painunut jopa 20:een pakkasasteeseen. Taivaskin oli enimmän aikaa ollut kutakuinkin pilvetön ja mailleen painuva aurinko on virkistävästi maalaillut taivaan oranssein sävyin.

Juttu ja kuva on julkaistu Riihimäen seudun viikkouutisissa ja Hyvinkään viikkouutisissa 28.2.2018.

Todellinen urpiaistalvi

Kesämökin lintulaudalla on tänäkin talvena ollut vilskettä ja vilinää. Erityinen kiitos siitä kuuluu urpiaiselle, tuolle pienelle ja eloisalle peippolinnulle. Urpiaisen ilmestyminen pihapiiriin lieventää ainakin vähän sitä tuskaa, jonka toisen peippolinnun - viherpeipon - katoaminen on aiheuttanut. Tänä talvena en nimittäin ole vielä tähän mennessä bongannut ainoatakaan viherpeippoa kesämökkimme ruokintapaikalla.

Ainakin minun havaintojeni mukaan tätä talvea voidaan pitää oikeana urpiaistalvena. Esimerkiksi Vähikkälän suunnassa olen bongannut todella suuren, useita satoja lintuja käsittävän urpiaisparven. Myös Riihimäen Sammalistonsuolla on paljon urpiaisia.

Tällaiset suuret urpiaisparvet ovat sikäli mielenkiintoisia, että niiden joukosta voi suurella todennäköisyydellä bongata myös muita samanhenkisiä peippolintuja, esimerkiksi tundraurpiaisia ja hemppoja.

Kuva ja juttu on 14.2.2018 julkaistu Riihimäen seudun viikkouutisissa ja Hyvinkään viikkouutisissa. Kuva on kuitenkin lehtien toimituksissa jostakin syystä konvertoitu mv-kuvaksi.

Peipponen Sammalistonsuolla

Peipponen Sammalistonsuolla

Piipahdin viime viikolla Riihimäen Sammalistonsuolla. Suureksi yllätyksekseni bongasin siellä peipposen, tuon keväisen linnun, josta vanhan ja tunnetun lorun mukaan on puolikuuta kesään.
Siellä se lenteli viherpeippojen ja urpiaisten parvessa ja kävi einehtimässä lintujen ruokailupaikalla, joka oli perustettu Sammalistonsuolla olevan lintujen havaintokummun viereen.

Peipponen on yksi Suomen yleisimmistä linnuista, mutta mitenkä yleistä on, että se jää talvehtimaan Suomeen?

Yleensähän peipponen viettää talviajat jossakin Länsi-Euroopassa tai eteläisessä Skandinaviassa. Mutta pieni osa peipoista saattaa jäädä talveksi Suomen etelärannikolle ja paikoin vähän pohjoisemmaksikin. Ei se kuitenkaan aivan jokapäiväinen ilmiö taida olla, että peippo talvehtii Riihimäen leveyksillä.

Sitä paitsi, on ihan mahdollista, että ilmaston lämpenemisen vuoksi tulemme vastaisuudessakin näkemään yhä useammin Suomessa talvehtivia peipposia.

Juttu ja kuva on julkaistu Riihimäen seudun viikkouutisissa ja Hyvinkään viikkouutisissa 21.1.2018.

Lintu, joka osaa laskea

Naakkaa pidetään lintumaailman älykkönä.

Ylen nettisivulla on julkaistu 29.8.2013 (https://yle.fi/aihe/artikkeli/2013/…/29/lintujen-alykko-1010) tarina naakasta, tuosta lintumaailman älyköstä. Tarinan mukaan naakka osaa laskea viiteen ja Helsingin rautatientorilla oleskelevat naakat jopa osaavat erottaa kaukojunat lähijunista aseman kaiuttimista kuuluvien kuulutusten perusteella.

Mutta mistä tämä tiedetään?

Jutussa kerrotaan seuraava tilanne: Naakka havaitsee, että viisi henkilöä menee sisälle piilokojuun mutta vain neljä tulee sieltä ulos. Tällöin naakka tarinan mukaan pysyttelee poissa piilokojun läheisyydestä, koska tietää, että yksi henkilö on vielä sisällä kojussa. Naakka siis selvästikin osaa laskea viiteen.

Mutta entä sitten se, että Helsingin rautatientorin naakat osaavat erottaa kaukojunat lähijunista kuulutusten perusteella?

No, tarinan mukaan kaukojunien nokkaan liiskaantuu runsaasti naakan ravinnoksi kelpaavia hyönteisiä, mikä sinänsä tietenkin onkin ihan ymmärrettävää. Tarina kuitenkin antaa ymmärtää, että naakat oppivat kuulutusten perusteella päättelemään, lähestyykö Helsingin rautatieasemaa runsaan hyönteiskuorrutuksen peitossa oleva kaukojuna vaiko vähäisemmän hyttyskuorrutuksenpeitossa oleva lähijuna.

Mitähän tuohon sanoisi?

Enpä sano muuta kuin uskokoon ken tahtoo.

Kuva ja juttu on julkaistu Riihimäen seudun viikkouutisissa ja Hyvinkään viikkouutisissa 17.1.2018.

Ennustaako punatulkku talvea

Lintutieteilijä K.E. Kivirikko kertoo kirjassaan Suomen linnut (WSOY 1947), että syksyn tullen punatulkkujen sanotaan ilmestyvän ihmisasuntojen läheisyyteen ja että tämä ennustaa talvea.

En kuitenkaan ole ihan varma siitä, että punatulkkujen ilmestyminen ihmisasuntojen läheisyyteen ainakaan nykyään kertoisi mitään talven tulemisen ajankohdasta. Asia nimittäin on niin, että punatulkut ovat jo kauan sitten ilmestyneet ruokintapaikalle, jonka taas tänäkin syksynä olen perustanut Lopella olevan kesämökkimme puutarhaan. Talvi se vain ei vielä ole tänne tullut. Vuoden 2017 loppupuoli on näillä seuduilla ollut yhtä pitkää, hämärää ja harmaata syksyä.

Taitaa olla niin, että Kivirikon kirjan ilmestymisen aikaan vuonna 1947, jolloin ei puhuttu mitään ilmaston lämpenemisestä, sekä talvi että punatulkut tulivat ajallaan. Nykyään on niin, että punatulkut kyllä tulevat ajallaan mutta talvi ei. Mutta onhan se hyvä, että edes punatulkut tulevat tuomaan väriä muuten niin harmaaseen ja pitkäksi venähtäneeseen syksyyn.

Juttu ja kuva on julkaistu Riihimäen seudun viikkouutisissa ja Hyvinkään viikkouutisissa 3.1.2018.

Närhi kierrättää loukutetut jyrsijät

Närhet tapaavat talven kynnyksellä ilmestyä kesämökkimme pihapiiriin. Metsämyyrät puolestaan vilistelevät mökkitontillamme ympäri vuoden, mutta syksyisin ne alkavat tunkeutua sisälle rakennuksiin.

Närhet pihapiirissä vielä menettelevät mutta rakennuksiin tunkeutuvista myyristä en suuremmin perusta. Niiden varalle alan aina syksyisin viritellä loukkuja rakennusten sisätiloihin.

Mutta miten päästä loukutetuista myyristä eroon?

Minäpä olen käyttänyt seuraavanlaista menetelmää: panen loukutetun myyrän kesämökkitonttimme rajalla olevalle kiviaidalle. Eikä aikaakaan, kun närhi tulee ja nappaa loukutetun myyrän parempiin suihin.

Menetelmä käsittääkseni on erinomaisen ympäristöystävällinen. Myyrien loukuttamiseen ei nimittäin tarvita myrkkyä vaan ne houkutellaan loukkuihin aidoilla luonnontuotteilla. Ja kun myyrät sitten joutuvat närhen ravinnoksi, ne lopulta päätyvät luonnon suureen kiertokulkuun.

Juttu ja kuva on julkaistu Riihimäen seudun viikkouutisissa ja Hyvinkään viikkouutisissa 13.12.2017